Takaisin uutisiin

06.08.2021

Koronatoimenpiteet Kempeleen kunnassa (päivitetty 6.8.)

Koronatoimenpiteet Kempeleen kunnassa

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui 5.8. arvioimaan epidemiatilannetta. Koska maakunta on pysynyt edelleen perustasolla, koronakoordinaatioryhmä ei asettanut alueelle rajoituksia. Vanhat suositukset pysyvät voimassa. Suositusten mukaan tärkeää on noudattaa riittäviä turvavälejä, pestä käsiä usein, käyttää käsidesiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan ja välttää kasvojen koskettelua.

Kempeleen kunnassa koronan ilmaantuvuus ja tartuntamäärät ovat kohonneet, erityisesti nuoremmissa ikäluokissa. Kunnassa otetaankin maskisuositus käyttöön peruskouluissa (6.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat) ja toisen asteen oppilaitoksissa koulujen alkaessa.

Maskisuositus (koskee yli 12-vuotiaita)

  • Joukkoliikenteessä.
  • Koronavirustestiin hakeutuessa ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuessa, kun siirrytään maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin.
  • Jos on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Kempeleen peruskouluissa (6.-luokkalaiset ja sitä vanhemmat) ja toisen asteen oppilaitoksissa koulujen alkaessa.

 

Ryhmäharrastustoiminta

  • Toimii normaalisti.

 

Julkiset tilat

  • Avoinna normaalisti.

 

Yleisö- ja yksityistilaisuudet

  • Mahdollisuus järjestää normaalisti. Järjestäjän huolehdittava käsienpesun mahdollistamisesta, tartuntojen leviämistä estävistä toimintaohjeista sekä tilojen tehostetusta siivoamisesta.

 

Ikääntyneet ja riskiryhmät

  • Vierailuja tehtävä harkitusti ja varovaisuutta noudattaen sekä kunnan että yksityisten toimijoiden asumispalveluissa ja hoivayksiköissä. Vierailuista terveyskeskussairaalaan sovitaan tk-sairaalan henkilökunnan kanssa.
  • Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta. Toimenpiteissä noudatetaan THL ohjeistusta.

 

Varhaiskasvatus ja perusopetus

  • Toimii normaalisti.

 

Lukio, ammattikoulu, opisto, korkeakoulut, yliopisto

  • Toimivat normaalisti.

 

Etätyösuositus

  • Työntekijät työskentelevät normaalisti. Etätöistä voi sopia normaalien voimassa olevien ohjeistusten mukaisesti esimiehen kanssa.

 

Etäkokouskäytännöt

  • Työpaikoilla voi kokoontua normaalisti, mutta hyödynnetään mahdollisuuksien ja tarpeen/harkinnan mukaan etäkokouskäytäntöjä työpaikkojen ja vapaa-ajan kokouksissa.
  • Luottamushenkilötoimielimet voivat kokoontua normaalisti.

 

Ravitsemusliikkeet

  • Ravitsemusliikkeiden aukioloa, anniskeluaikaa ja asiakaspaikkamäärää rajoitetaan valtioneuvoston asetuksen mukaisesti.

 

Kempeleen kunnan eri palveluyksiköt viestivät uusista koronatoimista ja niiden vaikutuksista palvelujen järjestämiseen yksityiskohtaisemmin kuntalaisille, sidosryhmille ja muille toimijoille eri tiedotuskanavia hyödyntäen.

Lisätietolinkkejä:

oyskorona.fi/
www.thl.fi
https://www.kempele.fi/sosiaali-ja-terveys/tietoa-koronaepidemiaan-liittyvista-toimenpiteista.html

Jaa