Takaisin tapahtumiin

Ismo Alanko Yksin

Tapahtuma alkaa: 18.06.2024

Tapahtumapaikka: Pirilän puiston tapahtumateltta (Piriläntie 175, 90440 Kempele

Ismo Alanko Yksin - Kempele 18.6.2024

Musiikillisia tuokiokuvia maailmasta 44 vuoden ajalta esittelevä Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue halkoo Suomea kesä-heinäkuun ajan. Kiertue täydentyy Kempeleen Pirilän puiston tapahtumateltassa nähtävässä konsertissa tiistaina 18. kesäkuuta. Ohjelmisto sisältää klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä, sekä myös uusia lauluja kesäteatterien ainutlaatuisisissa puitteissa.

”Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue tuo suomalaisiin kesäteattereihin komediaa, tragediaa, ihmissuhdedraamaa ja yhteiskunnallista satiiria laulujen muodossa. Ja kyllä, katsomot ovat katettuja!”, lupaa uutta musiikkia parhaillaan työstävä Alanko. Ainutlaatuisen uran tehnyt Ismo Alanko on jättänyt lähtemättömän jäljen kotimaiseen musiikkikenttään alati uudistuvalla ja samalla ajattomalla soundillaan. ”Yksin esiintyessään lauluntekijä on alastomimmillaan, haavoittuvimmillaan, mutta myös vahvimmillaan. Läsnä ovat vain laulu ja tulkinta. Tilanne on tasapuolisesti avoin kaikille kuulijoille, vapaa genreistä ja musiikillisen ulkoasun tuomista ennakkoasenteista”, vangitsevan karismaattisena live-esiintyjänä tunnettu artisti avaa tulevien konserttien tunnelmia.

Ovet auki klo 18.00 Showtime klo 19.00 Kesto n. 2 tuntia - ei väliaikaa.

Liput: https://www.lippu.fi/event/ismo-alanko-yksin-pirilaen-puiston-tapahtumateltta-18287998

Jaa