Takaisin uutisiin

02.12.2019

Kempeleen ladut ovat nyt hyvässä hiihtokunnossa

Hiihtolatuja on päästy kunnostamaan jälleen. Kaikki valaistut vapaan ja perinteisen ladut Sarkkirannan ja Köykkyrin alueella on saatu hiihtokuntoon. Uutena latuna on saatu avattua reittiä Linnakankaalta Oulun rajalle saakka. Mahdollisesti vuodenvaihteen jälkeen on mahdollista hiihtää Köykkyristä Kaakkuriin ja Iinattiin ja aina Ouluhallille saakka uuden seutureitin valmistuttua kokonaisuudessaan. Sarkkirannassa on tampattu latupohja Leton laavulle saakka ja sinnekin saadaan latu lumipeitteen kasvaessa. Merenrantaan saataneen latu helmi- maaliskuulla hiihtokelien ollessa parhaimmillaan. Marjakammin reitinpohjan jäädyttyä saataneen sinnekin latu vuoden vaihteen jälkeen.

Luistelukentistä koulujen kaukalot ja kentät saadaan jouluksi käyttöön hyvien talvisäiden myötä. Lauhat kelit hidastavat myös kenttien jäädyttämistä.

Jaa